Reima alennuskoodi

Alla voimassa olevat Reima alennuskoodit ja tarjoukset huhtikuu 2017

Ei voimassa olevia Reima alennuskoodeja tällä hetkellä.

Reima lisätietoa

Lasten ulkoiluvaatteita jo vuodesta 1944 suunnitelleen Reiman tavoitteena on tarjota vapautta liikkua säässä kuin säässä. Huolellisella suunnittelulla sekä uusien brändien suunnittelulla on Reima kyennyt saamaan kansainvälistä huomiota sekä on myös valittu muun muassa testivoittajaksi lasten ulkoiluvaatteiden osalta. Reiman laadusta tinkimättömään valikoimaan kuuluu haalareita, housuja, kenkiä ja käsineitä lapsille sekä sitäkin nuoremmille. Katso juttu Reiman kotisivuilta heidän Reimatec+ testivoittajuudestaan tästä.

Ajan saatossa Reiman liiketoiminta on kurottautunut entistä kansainvälisemmäksi, sillä suuri osa nykyisestä myynnistä menee Sveitsiin ja Venäjälle. Vuonna 2013 Reiman liikevaihto oli noin 62,3 miljoonaa euroa!

Reima muualla verkossa

Päivittäin Reima on myös osa sosiaalista toimintaa verkossa. Reiman Facebook-sivuilta löydät uusia tuotteita sekä myös vinkkejä ja ajatuksia lapsiperheiden arkielämästä ja elämän menosta. Reima Facebookissa.

Reiman alennuskoodit

Säästät selvää rahaa hyödyntämällä Alennuskoodi.comin alennuskoodeja Reiman verkkokauppaan. Katso meiltä, missä voit säästää ostaessasi seuraavat uudet haalarit jälkipolvellesi!

Vanhentuneita alennuskoodeja

Vanhentunut 29.02.2016: 10 € alennusta yli 50 € tilauksiin | Koodi: FICLUBFEB16

FICLUBFEB16

Vanhentunut 30.11.2015: 20 € alennusta yli 100 € tilauksiin | Koodi: LUNTAJEE

LUNTAJEE

Vanhentunut 31.08.2015: 20 € alennusta yli 100 € tilauksiin | Koodi: FICLUBAUG

FICLUBAUG

Vanhentunut 28.02.2015: 10 € alennusta yli 50 € tilauksiin | Koodi: YSTAVANPAIVA2015

YSTAVANPAIVA2015

Vanhentunut 08.06.2014: 20 % alennusta sadevaatteista | Koodi: 2114

2114